Mä olen kamalan vaativa. Vaadin paljon itseltäni ja muilta. Tietyissä asioissa saatan olla rento, joten minua saatetaan luulla letkunletkeäksi. Mutta oikeasti olen tiukkapipo.
Varsinkin äitinä olen ihan nipo. Väillä oikein itseäkin pelottaa, että olenko liian ankara. Vaadinko liikaa? Sanonko liian painavasti silloin kun on sanomista? Voisinko pehmentää sanomisiani?
---
Pohjalaiset eivät tunne konditionaalia. Miehen korvaan särähti heti, kun ensimmäisen kerran sanoin hänelle: vie roskat, kata pöytä tai käy kaupassa. Hänen mielestään minä käskytin, olin epäkohtelias. Minusta minä vain pyysin jotain, hänen mielestään melkein pakotin.
Pohjalaisesta -isi-päätteen käyttö on pelleilyä. Joskus se on suorastaan vittuilua. Jos pohjalainen on pari kertaa sanonut: petaa sänky, niin hän saattaa neljännellä kerralla sanoa: petaisitko sängyn. Ja se tulee silloin sellaisella äänenvsävyllä, että kuulija varmasti tietää, ettei sitä käytetä kohteliaisuuden vuoksi.
Pohjalaisen konditionaali ei siis todellakaan ole kohtelias. Se on kysymyksen muotoon kätketty uhkaus.
---
En voi ymmärtää konditionaalin viljelijöitä. Minusta pyynnöt voidaan esittää asiallisesti ja kohteliaasti ilman, että niitä täytyy kätkeä kysymyksen muotoon.
Minusta kysyminen on huijausta, jos ei kerran oikeasti tarjoa vaihtoehtoja.
---
Etenkin vanhemmat viljelevät konditionaalia ihan turhan päiten. Miksi he kysyvät lapsiltaan päiväkodin pihassa, että lähdettäisiinkö kotiin tai illalla nukkumaanmeno aikaan, että menisitkö nukkumaan? Ei kai lapsi sitä päätä? Miksi pitää kysyä, jos ei ole vaihtoehtoja? Entäs jos lapsi vastaakin kieltävästi? Miten siitä kiemurrellaan ulos ilman, että vanhemman auktoriteetti murenee? Ensin tarjotaan vaihtoehtoja, mutta sitten niitä ei olekaan. Millaisen kuvan vanhempien päättäväisyydestä se lapselle antaa?
Kummeleissakin aikoinaan oli isä, joka sanoi teinilapselleen aina: viitsisitsä, et sä viitsis. Ja murkku ei tietenkään viitsinyt.
---
Minä kutsun sitä löysäksi kasvatukseksi. Se ei ole kohteliaisuutta vaan aladobimaisuutta.
Minä uskon siihen, että asiat täytyy ilmaista suoraan. Ei näennäiskohteliaisuutta. Asiallisuutta toki pitää olla (riidellessäkin), mutta suora pitää olla.
Se pätee myös aikuisten väliseen toimintaan. Jos haluaa hellyyttä, se pitää ilmaista suoraan. Eikä käyttäytyä niin, että toisen pitäisi tulkita sanoista ja teoista, missä on vika.
---
Eräs ystäväni tapaili silloin tällöin miestä, jonka viestintä oli silkkaa lihahyytelöä. Kun mies halusi tavata ystävääni, häneltä tuli tekstari, jossa hän kauttarantain kysyi: Mitäs kuuluu, mitä teet? Ja ystäväni olisi pitänyt ymmärtää (ja ymmärsihän hän), että oikeasti miehen viesti tarkoitti: olisiko sinulla aikaa ja halua tavata?
Ystäväni kyllästyi lopulta tähän lapatossuun ja alkoi vastata miehelle juuri niin kuin hän kysyi: Hyvää kuuluu, olen kahvilla.
Treffejä ei enää syntynyt.
Jos ei osaa kysyä oikein, ei voi saada myöskään oikeita vastauksia.
- S.
Kommentit