Urheilija ei tervettä päivää näe. Olen luullut, että se tarkoittaa sitä, että urheilija saa urheilusta rasitusvammoja tai kolhii itseään muuten vain harrastaessaan.

Olen saanut vaivoja itsekin. On ollut sääressä haavaa, pakarassa revähtymää, niskassa välilevynpullistuma ja varmaan satoja rakkoja kantapäissä.

Mutta sitten ovat nämä muut sairastelut vielä kaiken päälle. Ne syövät naista.

Oikeista urheiluvammoista voi saada jopa jonkinlaista ylpeydenaihetta. Pitkänmatkanjuoksijalle rakot ovat kuin naiselle synnytyskertomukset tai miehille armeijajutut. Niistä kerrotaan, jotta saataisiin kunnioitusta. Ooh. Siltä lähti maratonilla kolme kynttä irti!

Tavallisista sairauksista taas ei saa mitään riemua revittyä irti. Ne vain ärsyttävät. Häiritsevät pahasti urheiluharrastusta.

---

Viime viikko meni jonkinlaisessa flunssassa. Viikonloppuna sentään pääsin sekä juoksemaan että kävelemään. Ja tuntui hyvältä. Suunnittelin jo mielessäni tämän viikon treenejä.

Sunnuntai-iltana kuitenkin liukastuin portaissa ja vedin hanurillani portaat alas. Sattui aika pirusti.. Taju meni. Heräsin siihen, kun mies hädissään ravistelee minua hereille.

No, sen pahemmin ei kuitenkaan käynyt. Olisi voinut käydä huonostikin.

Rytinän seurauksena kuitenkin sain niskakrampin. Pää ei meinaa kääntyä oikealle kunnolla. Lapaluiden taakse isketään välillä puukkoa.

---

Dolania tässä olen sitten nappaillut, kun lääkäri niitä kirjoitti. Fysyioterapiaa ei kuulemma näin akuutissa vaiheessa suositella.

Eli ei auta kuin odotella, että kramppi hellittää lääkkeiden voimasta. Prkl.

Kutominenkin on mahdotonta. Eikä punaviiniäkään saan ottaa. Että ihmiseltä voidaan melkein kaikki elämän ilot viedä kerralla!

On noissa lääkkeissä kyllä se hyvä puoli, että kun niitä ottaa, niin ei kyllä jaksais edes lenkille lähteäkään. Pitkästä aikaa olen myös istunut sohvalla vain katsellen telkkaria. Sinne siirryn nytkin.

- S.