Parina iltana ei ole mikään edennyt. Hyvistä aikomuksista huolimatta en ole urheillut enkä liioin ole tarttunut käsitöihin. Iltojani ei ole täyttänyt kevätsiivous, enkä ole paiskinut töitä. Suoraan sanottuna en oikein edes tiedä, mitä minä olen tehnyt. Ollut ja ihmetellyt?
No, täytyy suhtautua parin illan laiskotteluun armeliaasti. Kyse on luovasta tauosta, jonka jälkeen kroppa on virittynyt seuraavaan treeniin ja puikotkin suorastaan lentävät, kunhan kutimiin seuraavan kerran tartun. Jepjep.
---
Olen kauhean ankara itselleni. Oikeasti poden huonoa omaatuntoa, jos olen kaksi iltaa tekemättä mitään. Olen ollut tällainen kai lapsesta saakka. Onkohan se geeneissä vai onko minut kasvatettu tällaiseksi?
Jo ala-asteikäisenä halusin olla hyvä koulussa, koskaan ei saanut myöhästyä ja jos kokeista ei tullut kiitettävää, se oli maailmanloppu. Illat harrastin. Olen elämäni aikana soittanut pianoa, klarinettia, käynyt niihin liittyen teoriatunneilla, yleisellä musiikintietouden tunnilla, laulanut kuorossa, soittanut orkesterissa, ollut partiossa, vetänyt partiossa sekä sudareita että vartiota, harrastanut telinejumppaa, jazz-tanssia, suunnistusta...
Ja kaiken päälle olin vielä sosiaalinenkin. Minulla oli ystäviä, joiden kanssa kiipeiltiin puissa, juteltiin pojista, oltiin pissiksiä ennen kuin sellaisista edes tiedettiin. Ja kirjeenvaihtoystäviäkin minulla oli eri puolilla Suomea ja lisäksi Filippiineillä, USAssa ja Italiassa.
---
Jos kaikesta tästä huolimatta olin joskus toimettomana, niin äitini keksi minulle kyllä tekemistä. Olen nelilapsisen perheen vanhin, ja kuopuksen syntyessä olin jo 12-vuotias. Alle 15-vuotiaana minulla oli jo enemmän lapsenhoitokokemusta kuin nykyään keskimäärin 25-vuotiaalla.
Jos omissa sisaruksissa ei riittänyt hoidettavaa, heitin lapsenvahtikeikkaa tuttavapiirissä. Kävin oikein Mannerheimin Lastensuojeluliiton kursseillakin.
---
Kaikkien ei tarvitse olla yhtä puuhakkaita, itsenäisiä ja omatoimisia kuin minä olen ollut. Mutta eipä se olisi monille pahitteeksikaan.
En lakkaa ihmettelemästä, miten uusavuttomiksi nykyvanhemmat lapsiaan kasvattavat. Keskustelupalstoilla käydään välillä kiivasta keskustelua siitä, voiko alle 12-vuotiaan jättää työpäivän ajaksi yksin kotiin.
Juu, ei ehkä kannata jättää. Yksin nimittäin. Ehkä hänen kanssaan voisi jättää myös yhden pikkusisaruksen tai vähintään perheen koiran. Oppisi pitämään huolta muistakin.
- S.
Kommentit