Olin eilen ensimmäisellä juoksulenkillä yli kolmen kuukauden juoksukiellon jälkeen. Kävelin ensin 20 minuuttia ja sitten lönköttelin 40 minuuttia. Juoksu tuntui yllättävän hyvältä. Tai no, tiesinhän minä sen, että juoksu on minusta ihanaa. Mutta oli positiivinen yllätys, että polvessa ei tuntunut lainkaan kipua. Ei edes loppumatkalla.
Olen päättänyt nyt, että nyt teen kaiken oikein. En pilaa juoksun ihanuutta ja terveyttäni sillä, että sortuisin hätäilyyn. Ahnehtisin liian nopeasti lisää lenkkejä tai pidentäisin lenkkejä. Minulla on loppuelämä aikaa juosta.
Houkutus hoppuiluun on suuri. Kun juoksu kulkee, ei löydy sen vertaista.
---
Aloitin juoksun treenaamisen vuonna 2004. Ja olen taistellut juoksijan polven kanssa vuodesta 2005 saakka. Ensimmäinen vuosi siis meni terveenä. Miksi? Siksi, että olin silloin vielä niin huonossa kunnossa, että 6 kilometrin juoksut riittivät.
Kun kunto kohosi, myös juoksut pitenivät. Ja hommasta tuli sen verran lystiä, että halusin tehdä lenkkejä yhä useammin.
Muistan vielä päivän, jona polven ulkosyrjässä vihlaisi ensimmäisen kerran. Se oli 29.4.2005. Olin kahdeksan kilomterin lenkillä. Arvasin heti, että nyt on kyse rasitusvammasta ja on paras pitää muutaman päivän juoksutauko.
---
Sen jälkeen en ole pystynyt treenaamaan ilman, ettei vihlominen olisi aina silloin tällöinen varjostanut treenaamistani. Juoksuttomuutta on ollut parista päivästä pariin viikkoon. Niskan välilevynpullistuman vuoksi kertaalleen on ollut 3 kuukauden juoksutauko aiemminkin. Silloin jo toiveikkaana ajattelin, että polvi on pullistumasta parantunut. Mutta ei. Pari viikkoa juoksua, ja vihloi taas.
---
En tiedä mitään turhauttavampaa kuin se, että on into ja kunto juosta, mutta sitten iskee rasitusvamma.
---
Toisaalta, siinäpä ne rasitusvammani syytkin tuli sanottua. Into ja kunto.
Kun on intoa ja kuntoa, on niin kauhean vaikea aloittaa maltillisesti. Kun ei tule sitä ahdistuspuuskutusta, juoksu on helppoa ja hauskaa. On vaikea juosta vain kerran viikossa, kun veri vetää lenkkipoluille. Ja on toppuuteltava itseään juoksemasta pitkiä lenkkejä, kun kroppa ei sano stoppia. Tai sanoo stopin, mutta vasta kun vihloo ja silloin on jo myöhäistä...
---
Nyt olen päättänyt, että kevyt linja. Tänä vuonna ei juosta puolikkaita. Tänä vuonna rakennetaan sitä perustaa, jonka pohjalta myöhemmin juostaan puolikkaita. Ja toivottavasti aiempaa kovempaan aikaankin.
Nyt aloitetaan varovasti, venytellään perusteellisesti, käydään hierojalla ja rakennetaan keskikehoa vahvaksi.
Jos kaikki menee hyvin, eikä polvi oireile, voin käydä juoksemassa kympin kisoja. Voin haastaa itseni lyhyilläkin matkoilla. Ei se puolikas ainoa tie juoksun autuuteen ole.
---
Seuraava puolikkaani menee aikaan 1.58.00. Mutta siihen on vielä pitkä matka.
- S
Kommentit