Joku kosmetologi sanoi joskus, että valitse itsellesi kumppani, jonka kanssa jaksat riidellä. Ymmärrän ajatuksen, ehkä. Siis ymmärrän, että helppohan se on yhden sun toisen kanssa elellä silloin, kun sukat ovat oikeilla paikoilla, vessanpöntönreunat alhaalla, harrastuksia on sopivasti, toinen valitsee aina oikeat sanat ja varsinkin äänensävyt ja elo on muutenkin herttaisaa kuin Tukholmassa.

Mutta elämähän ei ole sellaista. Varsinkaan parisuhteessa. Ja varsinkaan ikuisesti. Sinä siunaaman hetkenä, kun alat nähdä kumppanissasi jumalpiirteiden lisäksi myös inhimillisiä piirteitä, niin hänen jotkin ominaisuutensa, käyttäytymismallinsa ja joskus ihan vaan olemistapansa alkavat ärsyttää. Olen huomannut, että molemminpuolinen väsymys, stressi ja nälkätila lisäävät nyppimistä.

Ja nyppiminen on kuin kutina. Sille on pakko tehdä jotain. Se vaatii raapimista tai bepantenia. Joskus kortisoonia. Ja silti meinaa tulla hulluksi, kun käsi ei ylety siihen paikkaan, jossa on kutka.

Kannattaa siis valita kumppani, jonka kanssa riitelykin on hauskaa.

---

Kaikkien kanssa ei voi riidellä. Joidenkin kanssa voi. Ihan helpostikin. Se voi olla jopa harrastus. Molemminpuolinen yhteinen juttu. Vähän niin kuin lähtisi kaverin kanssa sauvakävelylle kerran viikossa, niin täytyykin ottaa vartin pirtsakka kettuilupuhelu.

---

Eräs kaverini on sitä mieltä, että suhde on kriisissä heti, kun tulee riitoja. Itse olen päinvastaista mieltä. Mikä suhde se sellainen on, jos ei riitoja tule? Totta kai riitoja tulee. Jos riitoja ei tule on:

a) Toinen suhteessa niin dominoiva ja toinen niin alistuva, että toinen ei uskalla kissaa sanoa ilman lupaa. Ei tervettä. Suhteessa pitää olla ilmaisunvapaus. Jos me länsimaalaiset kohkaamme Kiinan sananvapaudesta, niin yhtä hyvin pitäisi nostaa median tietoisuuteen kaikki ne perheet, joissa vältellään riitaa ja poikkipuolista sanaa siinä pelossa, että isä aurinkoinen lähettää kurmenistaniin vankileirille.

b) Toinen on suhteessa ns. joojoo-mies tai -nainen. Hän on näennäistyytyväinen uhrautuja, niin sanottu äititeresa tai pyhimys, jolle käy kaikki. Kunhan vaan muista on hyvä olla. Ja paskat. Nämä pyhimykset ovat pahimpia. He mököttävät ja nieleskelevät pettymyksensä, kun asiat eivät menekään niin kuin he olisivat halunneet. Ja kääntävät miehelle kylmästi sängyssä selkänsä kostoksi siitä, että hän lähti pelaamaan sulkista (vaikka mulla oli ollut niin raskas päivä töissä ja olisin minäkin, kerrankin, voinut ansaita vähän omaa aikaa). Joojoo-mies tai -nainen ei koskaan sano, mitä hän haluaisi, mutta hänelläkin on oikeasti toiveita. Muiden vain pitäisi vaistota ne.

c) Riitaa ei tule myöskään, jos kumppani on yhdentekevä. Suhteessa on jo ajat sitten saavutettu vaihe, jossa toisen sanomiset, tekemiset tai tekemättä jättämiset eivät voisi vähempää kiinnostaa. Rakas, läheinen ihminen suututtaa kaikkein eniten. Rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys.

Suhde ilman riitoja on siis kriisissä. Tai sitten se on kestänyt alle 2 kuukautta.

---

Tein ystäväpiirissä riitelygallupia. Totesin, että ihan alkuun riitely vaatii määrittelyä. Toisten sanailu on toisten sota. Eräs totesi, että ei heillä riidellä, mutta samaan hengenvetoon hän totesi, elli oli juuri oli mennyt ilta jäitä poltellessa. Toisille siis riita merkitsee huutamista ja ovien paiskomista, toisille riita on se, kun vähän huomauttaa kotitöistä.

Olettaisin, että kumppanin kanssa on hyödyllistä selvittää heti alkuun, mikä on oma toleranssi. Milloin riidellään, milloin vielä keskustellaan rakentavasti ja missä vaiheessa liikutaan todella vaarallisilla vesillä.

---

Kaikki gallaupiin vastanneet riitelivät. Suurin osa kertoi riitelelvänsä noin kerran kuussa. Muutama harrasti pientä sanailua useamminkin, jokunen taas kertoi riitelevänsä pari kertaa vuodessa. Useimmat näistä harvoin riitelevistä kyllä sitten kertoi, että riitoihin saattui liittyä huutamista, tavaroiden heittelyä ja muuta dramaattista. En tiedä, onko tässä ihan tilastollista pätevyyttä, mutta tuntui, että harvoin riitelevät riitelivät railakkaammin, useammin riitelevät tyytyvät pieneen sanailuun.

Kukaan vastanneista ei hyväksynyt vittuilua ja vyön alle lyömistä. Riidellessäkin pitää pitää mielessä, ettei toista saa loukata. Ei fyysisesti eikä henkisesti.

Veikkaisin, että varsinkin naiselle omaan ulkonäköön ja painoon liittyvät kommentit ovat sellaisia, joita ei unohda koskaan. Se on vähän, kun nainen sanoisi miehelle, että sulla on niin pieni ja lerppu, ettei sua kukaan voi haluta. Että viagra tekis sulle itselle varmaan tosi hyvää.

---

Riidan aiheet olivat suhteessa aika lailla vakiot.

Kokemuksen rintaäänellä voin sanoa, että samoista aiheista riiteleminen käy tylsäksi. Vähän mielikuvitusta peliin ihmiset!

Itsestä vähän tuntuu, että saisi nauhalta laittaa keskustelun pyörimään. Sananvalinnatkin osaa melkein arvata. Samojen asioiden vatvominen voi myös johtaa mykkäkouluun. Kun kaikki on jo sanottu moneen otteeseen, voi kokeilla antikommunikaatiota.

---

Riitelyistä kuulee välillä kamalia tarinoita. Osan niistä saamme lukea uutispalstoilta, eikä niitä voisi kuvitella omaan lähipiiriinsä. Toisaalta, jotenkin kai sitä aina ajattalee olevansa harvinaisen rakentava ja kypsä riitelijä.

Todella harkittuja sananvalintoja, ei tunnekuohuja, vaan syvällistä asioiden pohtimista ja analyysiä tasapuolisesti molempien vinkkeleistä. Just sellainen minä olen! Joo, niin kauan kuin puhutaan muiden parisuhdeongelmista. Ne on sitten todella helppo ratkaista aina asiallisesti. No, muiden ongelmat vaan on helpompia kuin minun!

---

Kaikki kumppania valitsevat: testatkaa, millainen kandidaatista tulee, kun hän suuttuu tai hänelle suutututaan.

Ei ole mitään väliä, tuoka hän perjantaisin sinulle kukkia, jos hän ei osaa riidellä kanssasi. Haasta hänen jo tänään!

- S.