Addiktioiden määrä on vakio. Jos luopuu yhdestä paheestaan, tilalle tulee uusi. Toki addiktio voi olla muutakin kuin pahe, esimerkiksi urheileminen on kaiketi enemmän hyve. Mutta tuleeko siitä pahe sitä kautta, että siitä on riippuvainen? Alkaako urheilu hallita elämää? Elämä suunnitellaan sen mukaan, että urheilulle jää aikaa riittävästi. Tai toisin päin. Ensin urheillaan. Ja sitten muulle elämälle jää aikaa, jos jää.

Sairaslomalla en saanut juoda viiniä. Enkä saanut urheilla, tai siis pystynyt. Aloin syödä karkkia. Jostain piti saada mielihyvää, ja kun sitä ei saanut juoksemisesta tai punaviinistä, niin karkki oli ihan mallikas vaihtoehto.

---

Olen riippuvainen liikunnasta ja punaviinistä. Hätätilanteessa menee sauvingon blanc ja totta kai kuohuviinikin. Mutta ruoan kanssa punkku on kuitenkin poikaa. Lisäksi olen riippuvainen työstä. Ja töissä myös batteryn sokerittomasta versiosta ja kahvista. Lisäksi olen riippuvainen miehestäni ja ystävistäni. Oikeasti. On pakko saada kontakti heihin useammin kuin ehkä olisi terveellistä. Olen kehittänyt addiktion myös facebookiin ja tähän blogiini.

Lisäksi minulla on pienempiä paheita. Kuten alituinen puuhastelu. Se kanavoituu usein siivouksena, jos ei parempaa ole tarjolla.

---

Kai sitä pahempiakin addiktioita voisi ihmisellä olla.

Ärsyttääkin keittiöpsykologien jeesustelu siitä, kuinka ihmiset täyttävät elämänsä tyhjyyttä tekemällä alituisesti jotain. Yleensä kai töitä tai kotitöitä.

En minä voi elämässäni täyttää mitään tyhjiötä, kun sellaista tyhjiötä ei ole! Se on täynnä ym. addiktioitani.

---

Haluaisin joskus kuulla, mitä ne ihmiset tekevät sillä elämällään, jossa ei ole riippuvuuksia. Mitä se kuuluisa elämänsisältö oikein on? Mihin he käyttävät sen ajan, joka vapautuu kahvinjuonnilta, tupakanpoltolta tai puhelimessa puhumiselta?

Varmaan analysoivat itseään ja kaivelevat nöyhtää navastaan ja ovat niin kamalan tyytyväisiä itseensä, kun eivät ole riippuvaisia muuta kuin itsestään.

- S.