Eri ammattialoilla on aina niitä ihmisiä, jotka herättävät luottamusta ja niitä, jotka eivät herätä. Fysioterapeuttini kuuluu selkeästi ensimmäiseen ryhmään.

Hän käytti puoli tuntia pelkästään minun juttuttamiseeni, erilaisiin omiin havantoihinsa ja papereiden lukemiseen. Minun piti nostaa oikeaa kättä ja vasenta kättä, etukautta ja sivukautta, käännellä päätä ja taivutella itseäni.

Tämän lopputulema oli se, että hermopuristuksen aikana aivoni ovat hukanneet yhteyden oikean lapaluun takana olevaan lihakseen. Käskyt eivät mene perille. Käsi nousee siihen asti, mihin se nousee olkapään lihasten voimalla. Mutta sen jälkeen tulee stoppi. Aivot huutelevat, että nosta. Mutta kukaan ei ole kuulolla.

---

No, asiassa on se hyvä puoli, ettei toiminnallisia esteitä kuntouttamiseen ole. Lihakset ja luut ovat oikeilla paikoillaan.

Asiassa on tosin se huono puoli, että ko. hukassa olevaa lihasta on äärimmäisen hankala kuntouttaa. Se ei yksinään liikuta mitään, vaan on tietyissä liikkeissä avustavassa roolissa. Ei siis ole mitään liikesarjaa (kuten hauiskääntö), jota tekemällä yhteys löytyisi taas. Ja jonka tekemistä oikein olisi helppo tarkkailla.

Yksittäistä liikettä ei ole. Ja koska lihas on selässä, en sitä näe. Kuulostaa lupaavalta...

Minun on siis vaikea treenata lihasta oikein. Eilisen perusteella tuntuu siltä, että sitä on vaikea treenata ylipäätään. Fysioterapeuttikin huokaisi useampaan otteeseen ja totesi, että pitkä ja kivinen tie on edessä. Pituudesta viis, mutta kivisyys pelottaa.

---

Näkymät omaan lapaluuhun ovat sen verran heikot, että on mahdoton nähdä, milloin se on oikeassa asennossa ja milloin ei.

Enimmäkseen se ei ole. Seisoessa kaikki näyttää hyvältä. Mutta heti kättä liikutellessa lapaluu lonksahtaa enkelinsiiveksi. Ja sen määrääminen oikeaan asentoon on hankalaa. Siksi, että aivojen käskyt eivät siis mene perille.

Vähän niin kuin huutelisi kuurolle. Perkele, tottele!

Ja kaikkien liikkeiden tekeminen on turhaa, jos lapa on väärässä asennossa. Ensin pitää saada lapa paikoilleen ja sitten yrittää pitää se siinä ja sitten saada muutama liike tehtyä niin, että lapa pysyy paikoillaan. Eilen onnistuin puolessa tunnissa siinä ehkä viisi kertaa fysioterapeutin seisoessa takana ja antaessa ohjeita. Yksin treenatessa kaikki on vielä monin kerroin vaikeampaa.

Hänen komentaessaan onnistuin siis muutaman kerran korjaamaan lapaa oikeaan asentoon. Eniten auttoi mielikuva, jossa lapaa pitää siirtää oikealle alaviisoon ja lavan reunaa puristaa sitten sisään. Fysioterapeutin kämmenen painallus oli myös suureksi avuksi.

Suurin osa yrityksistä meni kuitenkin pieleen. Puristin lavat yhteen ihan eri lihaksia pinnistämällä.

Liike, jota minun pitää nyt tehdä (tässä oikeassa asennossa) muistuttaa sahaamista. Se eroaa sahaamisesta kuitenkin siinä, että toistaiseksi onnistun pitämää oikean asennon ehkä 3 sentin sahausliikkeessä, jos siinäkään. Toinen treeniliike on nosta oikeaa kättä 90 asteen kulmassa etukautta ylöspäin ja hinkata edestakaisin.

Tätä fiilaten ja höyläten -touhua minun pitää nyt sitten tehdä vähintään pari kertaa päivässä. Kyllästymiseen asti.

Ja 99 prosenttia yrityksistä menee pieleen. Tai yksin harjoitellessa voi helposti käydä niinkin, että asentoni on koko ajan väärä, joten kaikki menee pieleen.

Edessä käynti fysioterepeutilla pari kertaa viikossa ja omat treenit päälle. Sellaiset seitsemän viikkoa tätä pitäisi ainakin jaksaa. Todella innostavaa.

Nyt laitan lapaluuni oikeaan asentoon ja juon kahvia. Tai sitten vaan juon kahvia.

- S.