Leikkauspäivä no nyt tiedossa. Reilu viikko pitää vielä sinnitellä ennen kuin neurokirugi tekee sen, mitä neurokirurgit tekevät.

Mieli on ollut siitä asti parempi, kun leikkauspäivä ilmoitettiin. On helpompi odottaa, kun tietää, mitä odottaa ja mihin asti.

---

Mieli on ollut senkin vuoksi parempi, että sain luvan tuplata lääkityksen, eli hermokivut ovat nyt vaihtuneet lääketokkuraan. No, parempi sen on on olla vähän hidas kuin kärsiä hermokivuista. Jossain vaiheessa tuntui, etten edes pystynyt hengittämään normaalisti. Ei pysyntynyt relaamaan yhtään, hengityksestäkin tuli väkinäistä puuskutusta.

---

Nyt kun ei ole enää niitä infernaalisia kipuja, olen myös pystynyt tekemään jotain. Minun tapauksessani "tekeminen" tarkoittaa sitä, että olen kyennyt keittämään kahvia, istumaan ulkona terassilla kahvilla ja kävelemään postilaatikolle. Kävin jopa apteekissa kilometrin päässä eräänä päivänä. Tunsin olevani samalla aaltopituudella Espoon keskuksen deekujen kanssa. Tosin he taitavat lääkkeiden kanssa nappailla myös viinaa. Minä en ole vielä sellaisia oloja kaivannut.

Ja kun olen pystynyt tekemään muutakin kuin makaamaan selkä kiinni sohvassa, on aikakin mennyt sukkelammin. Enää Dr. Phil ei ole päivän kohokohta. Nyt se on se, kun köpöttelen takapihalle iltapäiväkahville. Ai hurjaa!

Ne, joiden mielestä on säälittävää, jos elämän ilo tulee siitä, että kykenee kävelemään, keittämään kahvit ja istumaan tunnin ulkona, eivät ole takulla koskaan olleet kipeitä. Elämänilo oikeasti tulee siitä. Se tulee siitä, että kykenee itse tekemään jotain, ei ole pahoja kipuja ja voi hakea kontaktia toisiin ihmisiin esimerkiksi apteekkireissun verran.

---

Olisihan minulle voinut käydä huonomminkin. Voisin maata teholla niin, etten tuntisi kaulan alapuolella enää mitään. Kipukin on siinä mielessä parempi. Kun tuntee kipua, tietää, että elää ja tietää, että tuntee.

---

Luterilainen asenne paljastuu sairastaessa. Tunnen koko ajan syyllisyyttä siitä, etten ole töissä. Minä haluaisin olla töissä. Minun pitäisi olla töissä. Muut kärsivät siitä, etten ole töissä.

Tunnen syyllisyyttä myös kotona. Mies joutuu siivoamaan, olemaan kuskina, passaamaan. Lisäksi mies joutui luopumaan vapun Nizzan matkasta minun kanssani, samoin ehkä muistakin kevään hauskuuksista.

Nyt kun ei ole ihan hirveitä tuskia, yritän koko ajan olla hyödyksi. Pistän pesukonetta päälle ja viikkaan vaatteita. Yritän olla reippaampi kuin mihin rahkeet riittävät. Käyn lukemassa työmeilejä.

Kaikki pieni tuntuu sujuvan ihan hyvin. Mutta sitten jälkikäteen iskee särky ja sit sohvalla pötköttäessäni tajuan kyllä, että riistäytyi reippaus vähän käsistä.

Minkäs sitä itselleen mahtaa. Loppuun asti yritetään. Hymyä huuleen, vaikka syrän märkänis.

- S.