Olen käynyt säännöllisesti spinningissä parin vuoden ajan. En siksi, että erityisesti pitäisin siitä, vaan siksi, että se on kohtuullisen hyvä juoksemisen korvike.

En koskaan ole erityisemmin pitänyt juoksemisesta talvisin. Tänä talvena juoksu tosin olisi sujunut siinä missä suvisinkin, sillä lunta, liukasta tai pakkasta ei ole juuri ollut. Mutta pari vuoden ajan vaivannut sinnikäs polvimalaria sai marraskuussa urheilulääkäriltä diagnoosin: juoksijan polvi. Ja samalla poppamies antoi vahvan suosituksen olla juoksematta maaliskuuhun asti.

Niinpä olen siis polkenut paikoillani.

Spinning ei todellakaan ole mun juttuni. Nautin siitä hiestä, minkä saan siellä aikaiseksi. Mutta jos voisin juosta, tai edes hiihtää, niin mieluusti sen tekisin. Musiikki on kiva juttu. Ohjaajatkin hyviä. Ja yleensä pidän ohjatuista tunneista. Jotenkin minusta on vain kieroutunutta kuvitella pyöräilevänsä, mutta pysyä paikoillaan. Maisemat eivät vaihdu. Raikas tuuli ei puhalla.

Aito pyöräilykään ei ole vaihtoehto. Sillä on tunnustettava tosiasiat: olen vauhdin suhteen pelkuri. Pyöräillessä pitäisi vetää niin kovaa ja niin hurjia mäkiä, ettei meikäläisen päänuppi kestä. Ja kun vauhti hirvittää, ei sykekään nouse. Paitsi pelosta.

---

Paikallaanpolkeminen ei ole minun juttuni muutenkaan elämässä. Minusta on surullista, kun ihmiset istuvat elämässään kuin spinning-pyörän kyydissä. Nauttimatta siitä. Ilman, että maisemat vaihtuvat tai raikas tuulahdus virkistäisi.

Rohkeutta lajivalintoihin. Ja personal trainer avuksi, jos motivaatio tai laji on hakusessa.

-S